Hammas puuttuu – mikä avuksi?
Puuttuvat hampaat voidaan korvata turvallisesti ja pysyvästi hammasimplanteilla tai proteeseilla.
Hampaan puuttuminen ei ole pelkästään ulkonäköseikka, vaan hampailla on tärkeä rooli myös purennassa. Jos esimerkiksi iso poskihammas puuttuu, muut hampaat joutuvat kantamaan sen purentatehtävää. Yhdenkin hampaan puuttumisesta voi seurata purennan epätasapainoa ja lohkeamia tai muita ongelmia jäljellä oleville hampaille. Jäljellä olevat hampaat tapaavat myös siirtyä, etenkin pidemmällä aikavälillä. Purennan muuttumisen seurauksena voi olla päänsärkyä tai niska- ja hartiaseudun vaivoja.
Moni ei tule ajatelleeksi, että yhdenkin hampaan puuttuminen voi vaikuttaa merkittävästi puheeseen, etenkin etuhampaiden kohdalla. Ja onhan täydellä hampaistolla mukava hymyillä!
Puuttuvien hampaiden korvaamiseksi on monta tapaa, josta paras valitaan aina yksilöllisen tilanteen mukaan. Ennen hampaiden korvaamista on tärkeä hoitaa suu ja hampaat muuten terveiksi.
Yksittäinen puuttuva hammas voidaan korvata hammasimplantilla tai hammassillalla. Useamman hampaan puuttuessa hampaita voidaan korvata kiinteillä ratkaisuilla kuten implanttisillalla tai perinteisellä hammassillalla, tai vaihtoehtoisesti irrotettavilla proteeseilla.
Hammasimplantti
Hammasimplantti eli keinojuuri on oikein hoidettuna pitkäikäinen ratkaisu puuttuvan hampaan tilalle. Implanttihammas rakennetaan niin, että leukaluuhun asennetaan titaaninen keinojuuri eli implantti, jonka päälle valmistetaan kestävä keraaminen implanttikruunu. Implanteilla voidaan korvata yksi tai useita hampaita. Implanttihammas näyttää ja tuntuu samalta kuin oikea hammas ja se voi kestää oikein hoidettuna koko eliniän.

Lue lisää implanttihoidon etenemisestä täältä.
Hammassilta
Perinteinen hammassilta on kiinteä omien hampaiden varaan tehtävä rakenne, jolla voidaan korvata yksi tai useampia hampaita. Toisin kuin monesti oletetaan, hammassilta ei ole irrotettava. Silta kiinnitetään puuttuvan hampaan viereisiin pysyviin hampaisiin ja siltaan asennetaan välihammas, joka näyttää aidolta hampaalta. Silta valmistetaan joko kokonaan keraamisesta materiaalista tai metallirunkoisena.
Hammassilta voidaan tehdä myös implanttien varaan. Implanttisilloilla voidaan korvata vaihteleva määrä hampaita, koko leuan implanttisillalla jopa kaikki omat hampaat. Implanttisilta on siis kiinteä rakenne vaihtoehtona irrotettaville hammasproteeseille. Implanttisillan valmistus edellyttää laajaa suunnittelua, jota varten potilaan leuoista otetaan röntgenleikekuvat. Kiinteä silta palauttaa luonnollisen purentakyvyn.
Hammasproteesit
Hammasproteeseilla tarkoitetaan irrotettavia eli suusta pois otettavia rakenteita, joilla korvataan useita hampaita (osaproteesi) tai kaikki hampaat (kokoproteesi). Kun joudutaan korvaamaan useita hampaita, irrotettavat proteesit ovat hinnaltaan edullisempi ratkaisu.
Osaproteesit
Osaproteeseja voidaan valmistaa joko metallirunkoisina tai kokonaan akryylimuovisina.
Metallirunkoiset osaproteesit tukeutuvat osittain jäljellä oleviin omiin hampaisiin ja istuvat tukevasti paikoilleen. Proteesin runkomateriaalina käytetään nikkelivapaata kromi-koboltti -metalliseosta tai titaania. Runkomateriaali on erittäin kestävää ja siksi metallirunkoisesta proteesista saadaan muotoilultaan sirompi kuin akryylimuovisesta.
Akryyliosaproteeseja käytetään yleensä, kun omia hampaita on jäljellä vähän. Akryyliosaproteesit ovat materiaaleiltaan turvallisia ja niitä voidaan tarvittaessa muokata esimerkiksi lisäämällä proteesihampaita.
Kokoproteesit
Jos omia hampaita ei enää ole, voidaan tilalle valmistaa kokoproteesit. Kokoproteesi voi olla perinteinen eli ns. limakalvokantoinen proteesi tai se voi olla implanttikiinnitteinen.
Kokoproteesit valmistetaan akryylimuovista. Hoitomuotoon kuuluu tarve aika ajoin tehtävälle proteesien pohjaukselle. Jos proteesien pysyvyys on heikentynyt, voidaan lisätukea proteeseille saada implanttien avulla.
Implanttikiinnitteinen proteesi on irrotettava, mutta suussa ollessaan se pysyy tukevasti paikallaan yleensä kahden kulmahammasseutuun asetetun implantin tukemana. Implanttien antama lisätuki on tavallisimmin tarpeen alaleuan kokoproteesien kohdalla, etenkin jos alaleuan luuharjanne on madaltunut. Asiakkaat ovat yleensä erittäin tyytyväisiä implanttien antamaan lisätukeen, sillä elämänlaadussa tapahtuu usein merkittävää parannusta toimenpiteen jälkeen kun, pihviä pystyy taas syömään ja omenakin maistuu.